Vihdoin ja viimein, on aika teroittaa kynät. Tätä hetkeä kaikki me Pep Guardiola vihaajat olemme odottaneet.
Dominanssi on vihdoin tullut päätökseen, joten voimme alkaa puhumaan Guardiolan sotarikoksista kaunista peliä kohtaan.
Vitsit vitseinä. Tämä ei ole poliittinen kirjoitus Manchester Cityn omistajista, eikä tämä ole myöskään vihakirjoitus Pepiä kohtaan. Olen henkilökohtaisesti ollut iso fani hänestä; tätä kautta lukuun ottamatta.
Suosinko itse hieman erilaista jalkapalloa? Varmasti.
Pidän esimerkiksi Arne Slotin Liverpoolista, Julian Nagelsmannista sekä Hansi Flickistä. He ottavat enemmän riskiä.
Tarkoittaako tämä, että en arvostaisi Guardiolan pelitapaa? Ei tietenkään.
Ajankohta tälle näkökulmalle on kuitenkin lähes täydellinen. Manchester Cityn kausi on ollut heidän omilla, mahdottoman korkeilla standardeilla, kaikilla tavoin pettymys.
Joku voisi kutsua sitä jopa mahalaskuksi. Onhan joukkue jo tässä vaiheessa kautta ulkona sekä Mestarien liigan että Valioliigan voittotaistelusta.
On siis alettava kysymään kysymyksiä.
Miksi?
”Big six”-joukkeita vastaan on Manchester City tällä kaudella kerännyt ainoastaan seitsemän pistettä.
Kuulostaako tämä tutulta Manchester Cityltä?
Neljä mestaruutta perättäin. Kaksi kautta sitten Mestarien liigan voitto. Miksi näin siis on?
Dynastioita on vaikea rakentaa, mutta vielä vaikeampi ylläpitää. Marginaali virheille kasvaa monessa mielessä ajan myötä. On uusiuduttava, on myös säilyttävä nälkäisenä.
Tämä vaatii myös kentällä pelaajia, joille voittaminen on pakkomielle. Lionel Messi, Michael Jordan, Tom Brady. Serial winners
Alkuperäinen pointti oli kuitenkin, että yleensä on isoja jengejä vastaan saavutetut tulokset hyvä indikaattori joukkueen kilpailukyvystä. Pettymyksien listaan voi varmasti myös lisätä tämän kauden Mestarien liigan.
Real Madrid antoi oikein kunnolla isän kädestä pudotuspeleissä ja lohkovaihe oli niin ikään pettymys. Lopullinen sijoitus siinä oli 23. Hädin tuskin jatkoon.
Mainittakoon, että Man City alisuoritti pisteodottamansa reilusti, mutta kuitenkin. Tällä kaudella ei ole oikein kulkenut millään mittarilla.
Taulukko on lajitelut pisteodottaman perusteella.
Syyt ja seuraukset
Syitä huonoille tuloksille on luonnollisesti aina monia. Päällimmäisenä tulee mieleen seuraavat:
– Ikääntyvä materiaali runkopelaajien suhteen
– Liian iso aukko iässä uuden sukupolven sekä joukkueen selkärangan välillä
– Liian vähän tehoja leveältä/laitahyökkääjiltä (vaikka se ei ole Guardiolan laitojen ensisijainen tarkoitus)
– Huono onni kera huonon valmistautumisen (Rodri sekä hänen paikkaaminen) – tällä viitaten manttelinperijään. Ei ollut ketään next in line.
– Huono pelaajien profilointi viime vuosina seuralta/Pepiltä
Lähdetään avaamaan näitä muistiinpanoja hieman.
Ikääntyvä materiaali on melko itsestäänselvää.
Kevin de Bruyne ei säily enää ehjänä läpi koko kauden. Häneltä ei voi missään nimessä odottaa samanlaista tuotantoa tehojen suhteen kuin aiemmin. Alkaa olemaan liikaa metrejä jaloissa/liian iso kuormitus viime vuosien ajalta.
Ilkay Gündogan ei ole myöskään lähellekkään sama pelaaja kuin joskus aiemmin. Hän on edelleen äärimmäisen älykäs ja taitava pallon kanssa, mutta hän on todella iso ongelma puolustuspelaamisessa.
Gündoganin jalat eivät enää riitä pelaamaan suunnanmuutospeliä, varsinkaan alaspäin. Hän ei myöskään ehdi samalla tavalla tilanteisiin enää.
Bernardo Silva kärsii niin ikään samoista ongelmista. Hänen vaikutuksensa peliin pallollisena ei ole enää ihan yhtä merkittävä kuin aiemmin. Bernardo Silva ei myöskään ole välttämättä enää yhtä hyvä pallottomana; prässäämisessä sekä puolustavissa suunnanmuutoksissa.
Ikä ei tule yksin.
Nämä kolme pelaajaa pelkästään vaikuttavat kokonaisuuteen merkittävästi. Lisätään vielä tähän kylkeen seuraava tosiasia, Rodrin kausi oli aikaisessa vaiheessa paketissa.
Hän on ollut Cityn pelin maestro viime vuosina. Pelaaja, joka yhdistää kaikki pelin vaiheet ja pitää lankoja käsissään.
Hänen pitkät puolenvaihtonsa loistavat poissaolollaan. Puolustukset ehtivät helpommin mukaan ja säilyvät kompaktina. Hänen rautaisuutensa kesikentän pohjalla loistaa myös poissaolollaan.
Kukaan ei ole onnistunut siivoamaan tarpeeksi hyvin pallottomana toppareiden edessä tällä kaudella.
John Stones oli todennäköisesti paras yritys, mutta hän ei ole tarpeeksi progressiivinen pallon kanssa.
Mainittakoon myös, että Kyle Walkerin tason ”romahdus” vaikutti omalta osin asiaan. Hän on aloittanut uransa vallan mainiosti Italiassa ja näyttää meille kaikille, että hän voi pelata edelleen huipputasolla.
Walker oli kuitenkin ajoittain isoissa vaikeuksissa tällä kaudella Valioliigassa ja hän ei ollut enää se ”lockdown-spesialisti”, joka ei käytännössä koskaan hävinnyt kaksinkamppailuja puolustussuuntaan.
Äijä, joka pystyi vällillä yksin pilaamaan vastustajien vastahyökkäykset.
Pienen loogisen tarkastelun jälkeen alamme ymmärtämään syitä ja seurauksia paremmin.
Mitä muuta?
Mateo Kovacicista ei ole muovautunut mittoja täyttävää puolustavaa keskikenttää Guardiolan systeemiin. Samaa voi osittain sanoa Matheus Nunesista, vaikka hänelle on löytynyt ajoittain hieman erilaista käyttöä kentällä.
Nunes maksoi kuitenkin 55 miljoonaa euroa ja Kovacic 38 miljonaa.
Tuntuu myös suoraan sanottuna jopa hieman siltä, että kun Pepin oma juttu ei ole toiminut halutulla tavalla, niin on hän koittanut kopioida liikaa Mikel Artetan sapluuna Arsenalista.
Kyllä, heidän suhteensa on läheinen ja ajattelu on samantapaista. Toppareita laitapakkeina ja/tai sisäänkäännetyt laitapakit eivät välttämättä ole ainoa mahdollinen ratkaisu.
Sitä voisi miettiä vaikka kiertoja/räjähtäviä juoksuja tekevää laitapakkia Theo Hernandezin tai Alphonso Daviesin muottiin.
Tämä mahdollistaisi kenties erilaisia ideoita vastustajan murtamiseen. Tämä mahdollistaisi kenties myös erilaisen profiilin laitahyökkääjän suhteen. Saisi tehoja jaettua paremmin/tasaisemmin.
Pep on halunnut pelata tietynlaisessa W-M-muodossa jo pitkään.
Kaksi hyökkäävää keskikenttää puolitiloissa, yksi sisäänkäännetty laitapakki keskikentän pohjalla, kaksi laitahyökkääjää jotka pelaavat korkealla sekä levällä.
Laitahyökkääjiä joiden ensisijainen tarkoitus on painaa vastustaja alas kohti päätyviivaa.
On kuitenkin kysyttävä kysymyksiä.
Siihen on syynsä miksi Cityn peli tuntuu tällä hetkellä puuroutuvan laidoissa. Kummankaan puolen laitapakit eivät onnistu tuomaan tarpeeksi uhkaa eteenpäin 3vs3-tilanteita ratkottaessa.
Kukaan heistä ei ole oikein tarpeeksi atleettinen eteenpäin murtaakseen puolustuksia, tai omaa taikasauvaa jalkana.
Liian iso maalintekovastuu jää Erling Haalandin harteille. Ai niin. Julian Alvarez myytiin kesällä, ja paikkaajaa ei oltu hankittu, joten Haalandin kuorma minuuttien suhteen on ollut ajoittain kohtuuton.
Palataan hetkeksi vielä laitahyökkääjiin. Millaisilla tehoilla äijät ovat tällä kaudella Valioliigassa?
Jack Grealish: 0+1 ei ole välttämättä lukema jonka haluaisi nähdä noin 100 miljoonan euron investoinnilta. Grealish imee edelleen pelaajia itseensä ja on kärsinyt loukkaantumisista, mutta saatavuus on niin ikään keskiössä.
Jeremy Doku: 3+4 ei huono, mutta ei myöskään millän mitalla hyvä saldo. Doku on eliittiä kuljettamaan ja hänen isoin arvonsa on juurikin vastustajan alas painamisessa. Kerätä tuplauksia laidalle. 60 miljoonaa euroa on kuitenkin paljon rahaa.
Menestys mitataan usein maaleissa ja voi miettiä olisiko Khvicha Kvaratskhelia tuonut rahoille enemmän vastinetta. Dokulla ei ole oikein kunnon ”end product”. Tarjoilu sekä laukominen on liian epätasaista.
Savinho: 1+7 on ihan kelpo lukema. Toki hänenkin tapauskessa toivoisi enemmän maaleja. 55 miljoonaa euroa on paljon fyrkkaa.
Phil Foden on varmaan ollut objektiivisesti paras laitureista vaikka hän on myös pelannut paljon kasina/keskemmällä. Tehoja löytyy 7+2 Fodenilta.
Puhutaan kuitenkin siitä, että Grealish, Doku ja Savinho trio on maksanut yhteensä yli 200 miljoonaa euroa. 4+12 ei ole mielestäni riittävästi tehoja. Tämä ei edusta mielestäni rahoille vastinetta.
Doku ja Savinho eivät toki ole vielä prime-iässä ja kehittyvät edelleen, mutta ymmärrätte varmasti pointin. Bukayo Sakan tehot tältä kaudelta ovat esimerkiksi 5+10.
Miten ratkoa ongelmat?
Ensinnäkin teki Manchester City jossain määrin oikeita ratkaisuja talvi-ikkunan aikana. Sisään hankittiin Omar Marmoush 75 miljoonalla eurolla. Hän on monella tapaa Julian Alvarezin korvaaja.
Marmoush tuo liikettä sekä tehoja yläkertaan, mahdollistaen hieman enemmän kierrätystä Erling Haalandille sekä tehokkaamman ”toisen kärjen” jos he pelaavat samaan aikaan kentällä.
Onko hän kuitenkaan 75 miljoonan arvoinen jää nähtäväksi.
Joukkue hankki myös vihdoin ja viimein Rodrin manttelinperijän, kun Nico Gonzalez saapui taivaansinisiin noin 60 miljoonalla eurolla. Pelaaminen vaatii sopeutumista, sillä roolin haastavuus on korkea. Hankinta kuitenkin täyttää tarpeita. Toki tuolla summalla olisi syytäkin.
Abdukodir Khusanov saapui noin 40 miljoonalla eurolla ja vaikka hän onkin koulutukseltaan toppari, niin tuntuu Pep Guardiola näkevän hänet (ainakin tilapäisesti) tietynlaisena Kyle Walkerin korvaajana/lockdown-laitapakkina.
Tarpeita on vihdoin ja viimein täytetty, voi kuitenkin olla jälleen kerran montaa mieltä profiloinnista.
Kuten sanottu, hankitut pelaajat täyttävät akuutteja tarpeita. Tämä on hyvä asia. Voi kuitenkin miettiä olisiko joku toinen ratkaisu voinut olla osuvampi. Khusanov tuo toki vaihtoehdon toppariksi sekä laitapakiksi, mutta hän ei tuo juurikaan mitään eteenpäin.
Tuntuu siltä, että kaikesta käytetystä rahasta huolimatta ei ole City ratkaisevasti lähempänä haastaa mestaruudesta Valioliigassa tai Mestarien liigassa ensi kaudella. Ainakaan vielä.
Lisää ratkaisuja
Tässä on varmasti ollut jo tähän asti paljon luettavaa, mutta tarkoituksena oli avata kattavasti syitä, minkä takia Manchester City on tässä jamassa.
Tähän kylkeen voi luonnollisesti vielä lisätä useita tekijöitä, kuten kylläisyys henkisesti/psykologisesti.
Onko Cityllä tyytymätöntä nälkää voittaa viisi mestaruutta putkeen, onko joukkueessa Michael Jordanin tai Tom Bradyn tapaista psykopaattia, jolla on pakkomielle voittaa? Ei välttämättä.
Tähän voi lisätä myös sen tosiasian, että joukkueella on viimeisen neljän vuoden ajalta kenties eniten metrejä jaloissa. City on pelannut joka vuosi mestaruudesta, ja edennyt syvälle Mestarien liigassa sekä cup-kilpailuissa.
Tähän voi vielä toki lisätä, että ennen talven siirtoikkunaa ei ollut joukkue uusiutunut tarpeeksi hetkeen.
Kulumista ja vanhenemista ei olisi pitänyt olla vaikea ennakoida. Tämän ei pitäisi varmasti tulla yllätyksenä sports science ja strength & conditioning -osastoille, jos peilataan jalkapalloilijoiden prime-ikää.
Jatkuva pelaaminen pitkään tällä tasolla kuluttaa.
Pelin henki on varsinkin pitkällä aikavälillä, ”kill or be killed”. Parhaita opiskellaan armottomasti. On pakko kehittyä jatkuvasti.
Ilmiö nähdään myös esimerkiksi vapaaottelussa tai nyrkkeilyssä jatkuvasti. Joku voi olla koskematon, kunnes haarniskasta alkaa löytyä halkeamia.
Manchester Cityn pelitapa ei ole kehittynyt viime aikoina, se on itse asiassa ottanut askeleita taaksepäin. Varjo Pepin visionäärisestä ajattelusta.
Koska City ei ole kyennyt kehittymään kauden aikana, ja pelitapaa on scoutattu tarpeeksi pitkällä otannalla, tarkoittaa tämä että joukkuetta on helpompi haavoittaa; verrattuna aikaisempiin kausiin.
Joukkueelta puuttuu kapelimestari kentältä, tuore Ballon d’Or voittaja. Joukkueelta puuttu myös tuoretta ajattelua sekä tarpeeksi atleettinen alusta voittamiselle.
Onko tämä Manchester Cityn valtakauden loppu?
Tuskin. Tämä on vain niin sanottu välivuosi. Lepo tekisi varmasti Pep Guardiolalle hyvää. Hän näyttää siltä, että tällä hetkellä ei ole bensaa tankissa.
Lehdistö, media sekä fanit kritisoivat häntä. Hänen on myös tietynlaisena perfektionistina sekä ongelmanratkojana tyytymätön omaan tekemiseensä.
On syytä muistaa, että Valioliigassa on eniten silmäpareja, eniten huomiota sekä eniten palstamillejä. Yksinkertaisesti sanottuna kovimmat paineet.
Poikkeuksena Barcelona sekä Real Madrid. Siellä ollaan myös suurennuslasin alla.
City tarvitsee myös muutoksia rosterin suhteen. Talvi-ikkuna oli kelpo startti, ja joukkue vahvistui tärkeillä pelipaikoilla. Joukkueesta puuttuu kuitenkin tällä hetkellä edelleen jotain.
Ei ole missään nimessä outoa, että tänään uutisoitiin Florian Wirtzin olevan Manchester Cityn kiikarissa ensi kesäksi. Bayern München on niin ikään hänen perässä, mutta Leverkusen myy varmaan mielummin ei niin suoralle kilpailijalle.
Wirtziä voisi varmasti pitää jollain tasolla Kevin de Bruynen manttelinperijänä. Ainakin tehojen suhteen.
Alkaa vihdoin ja viimein olla aika siirtyä Gündoganista sekä Kovacicista eteenpäin. Nico Gonzalez nostaa joukkueen atleettista kattoa ja on kenties jonskin päivänä Rodrin manttelinperijä, mutta keskikenttä tarvitsee edelleen rautaa.
Vastustajat ovat kyenneet juoksemaan Cityn keskikentän läpi, joten atleettisen katon nostaminen on keskiössä.
Joukkueessa ei ole esimerkiksi yhtään Eduardo Camavingan, Ryan Gravenberchin tai vaikkapa Fede Valverden tasoista urheilijaa pelin keskustassa.
Samalla on tämä jalkapallon kehitys monella tapaa kissa ja hiiri -leikkiä. Jokin toimii kunnes se ei enää toimi. Sen jälkeen on jälleen kerran keksittävä uutta.
Ideoita kierrätetään jatkuvasti hieman uusissa muodoissa. Kuten aiemmin näkökulmassa jo vihjailtiin, niin en pitäisi ollenkaan yllättävänä, jos Pep Guardiola repisi kanin hatusta ja suosisi perinteisempää laitapakkia jommallakummalla laidalla ensi kaudella.
Atleettinen friikki, joka pitää pelin leveänä ja pystyy jopa yksin työntämään joukkuetta 10-20m kerrallaan ylöspäin. Pelaajia, kuten Theo Hernandez.
Näitä pelaajia löytyy, Trent Alexander-Arnoldeja on huomattavasti vaikeampi löytää. Nämä jalat ovat todella harvinaisia.
Joukkue tulee olemaan ensi kaudella myös vuoden vanhempi. Tämä pätee uusiin hankintoihin sekä myös omiin junioreihin. On vaikea nähdä etteikö kukaan heistä nostaisi tasoa tulevaisuudessa.
Ratkaisuja on tarjolla. City kykenee otamaan itsensä ulos huonosta jamasta. Pep Guardiola kykenee innovoimaan, tai palaamaan vaihtoehtoisesti takaisin ajassa; löytääkseen paremman ratkaisun. Hänet tuntien menee kesäloma ratkaisuja pohtiessa.
Varmaa on myös se, että joukkue tulee olemaan Guardiolan johdolla ensi kaudella motivoituneempia kuin koskaan. Heitä on nöyryytetty ja haavoitettu.
Tällä hetkellä on epätodennäköistä etteikö Manchester City palaisi takaisin kilpailemaan kaikista kirkkaimmista kannuista ensi kaudella. Mutta.
City tarvitsee todennäköisesti vielä kolme palaa ollakseen tosissaan kilpailukykyinen ensi kaudella.
Keskikentälle uusi metronomi puolustavamman kaverin rinnalle, Gündoganin korvaaja höystettynä atleettisuudella.
Tehoja yläkertaan (todennäköisesti ylemmälle keskikenälle) sekä mielestäni myös laitapakki, joka tuo hyökkäysuhkaa.
Tuleeko tämä kaikki toteutumaan jää vielä nähtäväksi. Manchester Cityn on kuitenkin nostettava atleettista kattoaan varsinkin keskikentällä. Joukkue ei kykene tällä hetkellä roikkumaan parhaiden kanssa suunnanmuutoksissa.
Tämä ei tietenkään ole Pep Guardiolan ideologia. Hän ei halua päästää vastustajia juoksemaan Man Cityä vastaan ja että peli aaltoilee. Parhaita vastaan näin tapahtuu kuitenkin vääjäämättä.
Might as well prepare for that. Liverpool, Real Madrid sekä PSG ovat juosseet Manchester Cityn yli tällä kaudella. Osa muukin. Pallo on nyt Pepillä.
Kykeneekö hän vielä kerran muovautumaan, ja uusimaan itseään?
