Kuka olisi uskonut, että Kanada ja Suomi ovat tasapisteissä ennen viimeistä ottelua ja pelaavat finaalipaikasta keskenään?
Jos Kanada tai Suomi voittaa ottelun varsinaisella peliajalla, on Ruotsi varmasti ulkona. Jos ottelu menee jatkoajalle säilyy Ruotsin saumat vielä elossa kolmen pisteen voitolla USA:sta. Tämän skenaarion todennäköisyys on ainoastaan 4% luokkaa, joten finaalipaikka on Kanadan sekä Suomen omissa käsissä; voittamalla tämän ottelun mieluiten varsinaisella peliajalla.
Suomi otti lopulta hienon taisteluvoiton Ruotsista. Leijonat onnistuivat pitämään Ruotsin vaarallisen kiekollisen pelin kurissa enimmäkseen hyvin, ja Leijonat iskivät itse tehokkaasti paikoistaan. Kevin Lankinen antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon ja hän saakin jatkaa maalissa myös kohtalonpelissä Kanadaa vastaan.
Kanada hävisi lopulta todella kuumaksi muodostuneen ottelun USA:lle. Ottelussa oli älyttömän korkea lataus heti alusta asti ja ensimmäisen yhdeksän sekunnin sisään nähtiinkin kolme tappelua.
Ottelun xG meni 3.98 – 4.05 USA:lle. Kanada loi ottelussa 4 maalin edestä odottamaa, mutta pystyi iskemään ainoastaan yhden osuman Connor Hellebuyckin selän taakse. Yllättävää, toki, mutta Helleybyck on kiistämättä maailman paras maalivahti tällä hetkellä.
Kanadan Cale Makar ei lopulta pystynytkään pelaamaan ottelussa flunssan johdosta ja Kanada joutuikin pukemaan otteluun hätäavuksi kutsutun Thomas Harleyn. Hän ei saanut edes osallistua lauantain aamujäille koska Kanadan rosteripaikat olivat täynnä.
Makar on Kanadan ylivoimaisesti tärkein puolustaja ja hänen poissaolonsa vaikutti isosti Kanadan iskukykyyn.
Suomi ottelu on Kanadalle pakkovoitto ja mieluiten kolmen pisteen sellainen. Cale Makar laitetaan pelikuntoon keinolla millä hyvänsä ja Kanada tulee satavarmasti todella latautuneena ja vihaisena Suomen kaatoon.
Kanada haluaa kostaa USA:lle lauantain tappion. Connor McDavidin sanat USA ottelun jälkeen olivat ”It sucks it didn’t go our way, but this thing is far from over.” Kanadan ainoa sauma toteuttaa kosto on edetä finaaliin ja kukistaa USA tällä kertaa heidän omalla maaperällään.
Ottelu pelataan Bostonissa, joten Kanadalla ei tule olemaan tässä pelissä kotietua. On todennäköistä että Suomi tulee saamaan enemmän kannatusta yleisöltä tässä pelissä. Tämä ei kuitenkaan kallista asemia mihinkään suuntaan vaan ottelu arvioidaan neutraalina ilman kotietua.
Kanadassa maalivahti Jordan Binnington on saanut valtavasti kritiikkiä joka puolelta ja tosiasia onkin että Binnington päästi molemmissa otteluissa helpon maalin joka olisi kuulunut torjua. Mutta samalla hän on pelastanut todella monia huippupaikkoja ja edistyneet tilastot kertovat että Binnington on torjunut kahdessa pelissä 1.03 maalia yli odottaman joka meinaa sitä että ilman Binningtonin torjuntoja Kanadan olisi kuulunut päästää yksi maali enemmän.
On mahdollista että Jon Cooper valitsee Vegasin Adin Hillin Kanadan aloittavaksi maalivahdiksi Suomea vastaan. Hill on torjunut tällä kaudella NHL:ssä 34 ottelussa 8.8 maalia yli odottaman kun taas Binnington on torjunut 39 ottelussa ainoastaan 0.2 maalia yli odottaman. Hill on ollut tällä kaudella Binningtonia parempi ja olisi perusteltua vaihtaa Binnington Hilliin, mutta kaikki viittaa tällä hetkellä siihen että Binnington jatkaa maalissa myös Suomea vastaan.
Tasoero tässä ottelussa on suoraan sanottuna massiivinen Kanadan hyväksi. Kaikki kunnia Suomelle ja hienolle voitolle todella kovasta Ruotsista, mutta pakkovoiton edessä oleva Kanada on pahin mahdollinen vastustaja koko maailmassa.
Valitettavasti Suomen puolustuksen taso ei riitä alkuunkaan kun vastaan luistelee Sidney Crosby, McDavid, Nathan MacKinnnon, Makar ja monia muita supertähtiä.
Aloittavat maalivahdit: Kevin Lankinen (varmistunut) – Jordan Binnington
Pelivalinta: Kanada -1.5 – vedonlyöntimarkkinalla laajasti tarjolla +1.65 kertoimia
Kerroinraja 1.57


