Yksi modernin maailman polttavimpia kysymyksiä lienee; mikä Manchester Unitedissa oikein mättää tällä hetkellä? Resursseja on enemmän kuin mitä laki sallii ja menestystä ollaan totuttu saamaan. Nykyään ovat ilonaiheet kuitenkin olleet kortilla.
Itse kysymykseen (mikä on pielessä) ei löydy yksiselitteistä vastausta. Huonot tilanteet ovat yleensä useiden osien, tai huonojen ratkaisujen summa. Nyt olisi kuitenkin nimittäin tarkoitus purkaa aihetta osiksi. Miksi ollaan tässä tilanteessa ja miten Manchester United saa itsensä hinattua takaisin huipulle?
Syy ja seuraus
Ensimmäinen olennainen pointti mikä on tuotava esille, on ahneus. Tällä emme viittaa pelkästään siihen tosiasiaan, että Glazerit olivat ahneita. Tämä näkyy tällä hetkellä koko organisaation kulttuurissa.
Kaupallinen globaali menestys sekä tähtien jahtaaminen vei katseen pois itse olennaisesta, jalkapallosta. Vai olemmeko jo unohtaneet Cristiano Ronaldo saagan?
Isot tähdet jättävät myös jälkensä palkkarakenteeseen. Sotkuja siivotaan edelleen. Pelaajat ovat tienanneet seurassa pitkään liikaa dineroja, ja palkkarakenne on seurauksena karannut käsistä. Seurassa on aivan liikaa +100k/viikossa tienaavia pelaajia, jotka eivät tuo käytännössä mitään arvoa.
Muutos tässä ajattelussa näkyy kuitenkin selkeästi. Uusi hankinta Patrick Dorgu tienaa ”vain” 40 000 puntaa viikossa. Tämä voi kuulostaa jollekin sarkasmilta, mutta vakuutamme että se ei ole sitä.
🚨🔴 Patrick Dorgu will start earning £40k a week at Man United, then his salary will grow in the final seasons.
— Fabrizio Romano (@FabrizioRomano) February 5, 2025
Man United wanted to get deal done in January as they were aware of Napoli and Juventus both keen on Dorgu for summer transfer window. pic.twitter.com/JNWRSWY4jC
Maine, mammona ja ahneus johtavat meidät sopivasti seuraavaan ongelmaan.
”Generational-tason” kuseminen omien junioreiden kanssa
Manchester United ei ole onnistunut tuomaan läpi omia junioreita tarpeeksi hyvällä prosentilla edustusjoukkueeseen, oikeastaan pitkään aikaan.
On rehellisesti sanottuna aivan uskomatonta, että yksikään seuraavista nimistä ei ole seuralegenda / pelaa tällä hetkellä joukkueessa: Paul Pogba, Ravel Morrison, Marcus Rashford, Mason Greenwood ja Angel Gomes.
Kyseisestä listasta puuttuu varmasti paljon nimiä, mutta on uskomatonta että syystä tai toisesta ei yksikään näistä nimistä ole varsinaisesti konkretisoitunut ”Punaisissa paholaisissa”. Rashford varmaan lähimpänä, mutta ei kuitenkaan.
Tämä toimii jälleen kerran mainiona aasinsiltana seuraavaan syyhyn.
Konkareiden puute loistaa poissaolollaan
Joukkueessa ei ole ollut enää hetkeen hyviä vets (veteraaneja). Pelaajia, jotka aidosti elävät ja hengittävät seuran värejä. Legendoja, kaiken nähneitä sekä kokeneita kehäkettuja.
Tämä tietynlainen laadunvarmennus kaikessa tekemisessä loistaa poissaolollaan. Vaatimustaso ei ole tarpeeksi korkea. Ei ole tarpeeksi esikuvia. Pelaajia, jotka ansaitsevat, tai jopa vaativat kunnioitusta; koska ovat yksinkertaisesti niin isolla sydämellä mukana tekemisessä.
Ihmiset tietävät näitä, organisaatiolle elintärkeitä pelaajia, varsinkin rapakon takaa. Siellä puhutaan paljon siitä kuinka tärkeää on uusille keltanokille, että seurassa löytyy hyviä veteraaneja. Äijiä, jotka opettavat mitä menestyminen vaatii. Millä intensiteetillä pitää harjoitella joka päivä, ja miten kehosta kuuluu huolehtia joka päivä.
Näiden veteraanien puute on painava tekijä siihen minkä takia vaatimustaso on päässyt laskemaan koko organisaatiossa. Syy sille minkä takia usean nuoren tähden pää ei ole ollut pelissä mukana. Lahjakkuus vie vain ja ainoastaan tiettyyn pisteeseen saakka. Sen jälkeen on kiusauksien selättäminen sekä itse ammattilaisuus keskiössä.
Koripallotähti LeBron James on kenties parhaita esimerkkejä siitä mitä huipulla pysyminen vaatii. Hän tai Cristiano Ronaldo eivät jätä kiveäkään kääntämättä mitä tulee palautumiseen sekä kehosta huolehtimiseen.
Mitä Manchester United voi uuden valmentajan, Ruben Amorimin johdolla siis tehdä?
Ensimmäinen asia on vaatimustason nostaminen. Treeneissä, palavereissa, kentällä. Kaikessa. Enää ei katsella puolivaloilla tekemistä.
Toinen asia on joukkueen atleettisen katon nostaminen. Mitä tämä tarkoittaa? Käytännössä sitä, että seura on epäonnistunut täysin hankintojen profiloinnissa; mitä tulee modernin pelin vaatimuksiin. Joukkue ei ole tarpeeksi juoksuvoimainen, liikkuva.
Otetaan vaikka Newcastle esimerkkinä. Kuinka monella paikalla Man Unitedilla on työteliäämpi tai atleettisempi pelaaja kuin Newcastlella? Ehkä kahdella, jos edes sitäkään.
Uusi hankinta Patrick Dorgu sekä hieman nimettömämmät hankinnat Diego Leon sekä Ayden Heaven edustavat kuitenkin uutta, tai vähintään muuttunutta ajattelutapaa. Kaikki uudet hankinnat tulevat nostamaan joukkueen atleettista kattoa aikanaan.
Manchester United on antanut aivan liikaa tasoitusta sillä sektorilla viime vuosina. Luonnollisesti ei pelkällä atleettisuudella pärjää, mutta atleettisuus korostuu Ruben Amorimin systeemissä / wingback-systeemeissä.
Kolmas tärkeä asia on akatemiapolun herättäminen toden teolla henkiin. Nyt alkaa näkyä maata mereltä, ja akatemiasta alkaa nousemaan pelaajia edarin rinkiin, mutta tämä vie vielä aikaa. Olisi kuitenkin suotavaa, että 25 pelaajan ryhmään nousisi joka vuosi vähintään yksi-kaksi uutta junnua.
Joukkueena uusiutuminen on tärkeää, jotta into sekä tietynlainen vaihtuvuus säilyvät, mutta tämä säästää myös merkittävästi rahaa.
Viimeinen sana
Viekö Ruben Amorim Manchester Unitedin takaisin absoluuttiselle huipulle? Se jää nähtäväksi. Hän on kuitenkin oikea henkilö tähän hetkeen muutamasta syystä.
Amorim vaatii asioita ja hän edustaa myös vaatimustasoa. Materiaalin repiminen palasiksi ja uudelleen rakentaminen oli oikea ratkaisu tässä kohtaan. Hän on myös hyvä junnujen kanssa ja antaa heille mahdollisuuksia, mikä on tärkeää jatkumon/menestyksen kannalta.
Palapeli on todella kaukana valmiista, mutta suunta on oikea – nyt on aika kääriä hihat ylös. Turha antaa muille kilpailuetuja. Atleettisen katon ja tietynlaisen yleisen työteliäisyyden nostaminen tulee kantamaan hedelmää aivan varmasti. Varmin tapa saada yhtälö näyttämään paremmalta kuin yksittäisten osien summa.
Ylläkerta tarvitsee lisää tehoja ja keskikenttä laatua, mutta suunta on kaikesta huolimatta oikea. Isot päänahat kertovat siitä.
Samalla on vielä tärkeämpää ollut huomata, että mätiä omenia ei siedetä enää. Tee duunia tai vaihda maisemaa. Huonoja standardeja on siedetty aivan liian kauan. Muutos on kuitenkin ovella.
